Ilman ravinteita kasvien yhteyttäminen ja kasvaminen olisi mahdotonta. Lannoituksen tarkoitus onkin, että kasveilla on riittävästi ja tasapainoisesti rakennusaineita yhteyttämiskoneistonsa rakentamiseen ja ylläpitoon. Lannoituksen hyöty saadaan täysipainoisen fotosynteesin kautta suurempana satona ja parempana laatuna.
Kasvit tarvitsevat 16 eri ravinnetta. Hiiltä, vetyä ja happea kasvi saa ilmakehästä. Muut ravinteet kasvi ottaa maasta. Ravinteet voidaan luokitella pää-, sivu- ja hivenravinteiksi perustuen niiden määrälliseen tarpeeseen. Pääravinteiden (N, P, K) ja sivuravinteiden (Ca, Mg, S) tarve lasketaan peltoviljelyssä kiloina hehtaaria kohden, hivenravinteiden (Fe, Mn, Zn, Cu, B, Cl, Mo) tarve on satoja grammoja tai grammoja hehtaaria kohden.
Jokaisella ravinteella on kasvissa ainakin yksi tehtävä, jota mikään muu ravinne ei voi suorittaa. Jos tehtävää ei hoideta, näkyvät seuraukset tavallisesti kasvuhäiriöinä ja hidastuneena kasvuna. Jos kasvilla on puute jostain ravinteesta, se ei voi hyödyntää muitakaan ravinteita parhaalla mahdollisella tavalla. Toinen ravinne ei korvaa toista muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.
Eri ravinteilla on erilaisia keskinäisiä vuorovaikutussuhteita, joten viljelykasvin tasapainoinen ravinteiden saanti on tehokkaan ravinteiden oton ja hyödyntämisen kannalta tärkeää. Ravinteet tarvitsevat muita ravinteita toimiakseen tehokkaimmin kasvin elintoiminnoissa.
Lue lisää ravinteista, niiden hyödyistä sekä niiden puutoksen vaikutuksista kasviin. Seleeni on elintärkeä hivenaine eläimille ja ihmisille.
Tilalla syntyvä karjanlanta on arvokas ravinnelähde. Karjanlanta tulee hyödyntää niin, että mahdollisimman vähän ravinteita hukkaantuu. Karjanlannan ja kierrätysravinteiden tehokas hyödyntäminen vaatii aina ravinnetäydennyksen YaraBela- tai YaraMila-lannoitteilla, jotta saadaan hyvä sato.
Vuonna 1840 Justus von Liebig julkaisi minimilakinsa kasvua rajoittavista ravinteista. "Kasvin kasvua rajoittaa se välttämätön ravinne, jota on saatavilla vähiten".