Vehnä

Kylvölannoitteen valinta on tärkeä osa vehnän tasapainoista lannoitusta. Kun siirrytään kertalannoituksesta jaettuun lannoitukseen, on kylvölannoite vaihdettava enemmän fosforia ja kaliumia sisältävään tuotteeseen, jotta niiden käyttömäärä hehtaarille ei vähene. Satojen kasvaessa ravinnemääriä pitää lisätä, jotta asetetut satotavoitteet toteutuvat. 

Kasvukauden alussa vehnän lannoitus vaikuttaa kasvuston rehevyyteen, versojen ja kukka-aiheiden määrään ja tätä kautta lopulliseen satoon. Vettä ja ravinteita pitää olla riittävästi, jotta mahdollisimman suuri osa kukka-aiheista kehittyy jyviksi. Kuivuus aiheuttaa herkästi jyvien abortoitumista, mikä näkyy lyhyinä tähkinä. Suuri jyväkoko on varmistettava tarpeenmukaisella kasvitautien ja laon torjunnalla. 

Lannoitus tulee rytmittää kasvin kehitysrytmin mukaan. Kasvien suurimmat ravinnetarpeet ovat kasvuhuippujen aikana, jolloin pääravinteita (typpi, fosfori, kalium) sekä sivuravinteita (magnesium, kalsium, rikki) tarvitaan eniten. 

Typpi on tärkein ravinne korkeiden satojen tavoittelussa

Typpi on tärkeä osa aminohappoja, jotka puolestaan ovat jyvän valkuaisen rakennusosia. Typpilannoituksesta huolehtiminen on tärkeää, kun kasvatetaan suuren valkuaispitoisuuden omaavaa vehnää.

Viljan valkuaispitoisuus kertoo, onko viljelykasvi saanut optimaalisen määrän typpeä. Korkeamman valkuaispitoisuuden saavuttamiseksi tarvitaan enemmän typpeä. Viljan valkuaispitoisuus muuttuu tyypillisesti korkeilla satotasoilla 1 % jokaista hehtaarille annettua 50 typpikiloa kohden.

Typen levittäminen useammassa osassa, optimimäärinä pellon eri osiin, auttaa saavuttamaan tasalaatuisen sadon. Typpi voi kuitenkin aiheuttaa lakoutumista, jos sitä käytetään yli kasvin tarpeen. Lakoutuminen johtaa jyvien itämiseen tähkissä ja sen seurauksena hehtolitrapainon alenemista.

Typen puute heikentää kasvin alkukehitystä. Kasvukauden loppupuolella vehnän käytössä oleva typen ja rikin määrä ratkaisee sadon lopullisen valkuaistason.

Fosfori nopeuttaa tuleentumista

Fosforia pidetään typen jälkeen toiseksi tärkeimpänä ravinteena vehnän kasvun ja kehityksen kannalta. Kun vehnä on kehittänyt 2–3 lehteä, se hyödyntää maassa käyttökelpoisena olevaa fosforia lisälehtien ja versojen kasvattamiseen. Maassa käyttökelpoisena olevan fosforin määrään vaikuttaa useat tekijät, esimerkiksi pH, muut ravinteet, kuten alumiini, rauta ja kalsium sekä maan kosteus ja lämpötila.

Fosforin puute hidastaa tuleentumista ja pienentää jyväkokoa. Vehnien riittävästä fosforilannoituksesta tulee huolehtia mm. satotasokorjauksia käyttämällä, koska se varmistaa sadon määrän lisäksi sadon laatua.

Kasvit ottavat pääosan vuosittaisesta fosforimäärästä maan fosforivaroista. Näin ollen on tärkeää ylläpitää maan fosforitila vähintään tyydyttävällä tasolla, sillä se turvaa hyvän satotason vuodesta toiseen. Ilman fosforilannoitusta viljavuus laskee ja satotaso putoaa.

Kalium parantaa korrenlujuutta ja taudinkestävyyttä

Kalium lisää vehnän korren paksuutta sekä kestävyyttä ja vähentää siten lakoutumista. Kaliumin riittävä määrä on elintärkeä hyvälaatuisen, markkinakelpoisen sadon tuottamisessa. Hyvälaatuisessa sadossa on korkea hehtolitrapaino ja suurikokoiset jyvät.

Kaliumin puute aiheuttaa ennenaikaista tuleentumista ja merkittävästi pienempiä sekä kevyempiä jyviä. Puute voi myös estää sivuversojen muodostumista ja vähentää jyvälukua tähkissä. 

Kalium edesauttaa vahvojen solujen muodostumista ja vahvistaa siten kortta. Lakoutuneessa vehnässä on ihanteelliset olosuhteet jyvien itämiseen tähkissä, mikä johtaa sakoluvun laskemiseen ja leivontalaadun heikkenemiseen.

Rikki varmistaa versojen jatkuvan kasvun

Rikki on merkittävä valkuaisen rakenneosa, ja siksi se on tärkeä sekä valkuaisen määrälle että laadulle. Rikkiä löytyy tärkeimmistä aminohapoista, jotka antavat vehnästä valmistettuun taikinaan sen leivontaominaisuudet. Rikkipitoisia aminohappoja ovat esimerkiksi kysteiini ja metioniini.

Vehnä tarvitsee rikkiä varmistaakseen kehittyvien versojen jatkuvan kasvun. Kasvin monet valkuaisaineet rakentuvat aminohapoista ja näin ollen rikkipitoiset aminohapot ovat kasvin rakennusosia. Rikki liikkuu huonosti kasvissa, joten uudet kasvinosat kärsivät puutteesta ensimmäisenä.

Rikkilannoitus kannattaa jakaa useaan osaan, jotta kasvi saa rikkiä jatkuvasti. Rikin lehtilannoituksella voidaan poistaa akuutteja puutteita. Vehnän lannoituksen typpi-rikkisuhde tulee olla 7:1.

Mangaani, sinkki ja kupari

Mangaanilla on tärkeä rooli kasvin toiminnoissa, kuten typen aineenvaihdunnassa. Parempi typen aineenvaihdunta nostaa valkuaistasoa.

Sinkin puute aiheuttaa vehnälle jyvälukumäärän vähenemistä ja kasvun hidastumista. Sinkin on osoitettu vähentävän tyvitautia (Rhizoctonia cerealis). 

Kuparin puute pienentää vehnän tähkäkokoa. Kuparin puutteesta kärsivään vehnän tähkään ei muodostu jyviä ja tyhjät tähkylät altistuvat torajyvä-tartunnalle. 

Lannoituksen jakamisella pyritään ensisijaisesti nostamaan vehnän valkuaispitoisuutta. Jakamalla lannoitus useampaan osaan voidaan tehdä tarkempi lannoitus kasvukauden mukaan. Näin voidaan parantaa ravinnetasetta ja viljelyn taloutta.  Sato nousee pensomisvaiheen – korrenkasvuvaiheen lisälannoituksella ja valkuaisen nostoon tarkoitettu lisälannoitus tulee ajoittaa jyvän muodostumisen aikaan. 

Mikäli satoon halutaan myös tietty valkuaistaso, tulee osa typestä ja rikistä säästää jyvän täyttymisvaiheeseen. Valkuaispitoisuuden nostoon tähtäävät lisälannoitukset pitäisi tehdä lippulehtivaiheen ja tähkän esilletulon välillä (BBCH 37 ja 59). Valkuaiseen yhden prosenttiyksikön nosto suurilla satotasoilla vaatii 50 kg typpeä. Tämän takia pienillä lisälannoitusmäärillä voi valkuaisen nousu jäädä vähäiseksi. Valkuaisen nostoon tarkoitettu typpimäärä tulee olla yli 20 kg/ha, jotta tulosta syntyy.

Viimeinen mahdollisuus valkuaisen nostoon on viljan maitotuleentumisvaiheessa nestemäisellä typpiliuoksen ja YaraVita THIOTRACin yhdistelmällä.

N-Tester BT kertoo lisätyppilannoituksen tarpeen

Lisätypen määrää ja oikeaa ajoitusta voi myös selvittää käsikäyttöisellä Yara N-Tester BT:llä. Mittaustulos kertoo suoraan tarvittavan lisätypen määrän. 

Yara N-Tester BT on Atfarm-sovelluksen lisäpalvelu, joka yhdistetään Bluetoothin avulla matkapuhelimeen.

Fosforipitoinen lehtilannoite voidaan lisätä lannoitusohjelmaan parantamaan kasvin fosforitilaa, kun maan fosforin käyttökelpoisuus on matala tai kevät viileä. Tämä parantaa alkukevään kasvua ja kehitystä. Rikin täydennykseen ja vehnän valkuaisen varmistamisen tueksi soveltuu erinomaisesti YaraVita THIOTRAC. 

Viljojen tarpeisiin varta vasten kehitettyjä ravinnetiivisteitä ovat esimerkiksi YaraVita GRAMITREL B ja YaraVita MANCOZIN.  Ne täydentävät kasvuston ravinnetarpeita tehokkaasti ja tasapainoisesti yli kuukauden ajan.  Lisätietoa yara.fi/yaravita.

Lue lisää YaraVita-oppaasta!

Vehnän laatuvaatimukset riippuvat sadon käyttötarkoituksesta. Tärkeimmät vehnän laatutekijät ovat jyvän valkuaispitoisuus, hehtolitrapaino, sakoluku ja tärkkelyspitoisuus.Lannoituksen vaikutus jyvän valkuaiseen 

Suuren jyväsadon tiedetään laimentavan valkuaisen määrää jyvässä. Siksi on tärkeää arvioida odotettavissa oleva satotaso kasvien lähestyessä jyvän täyttymisvaihetta. 

• Leipävehnällä sadon optimi saavutetaan, kun valkuaispitoisuus on noin 12 %. Lähes aina tarvitaan lisätyppeä kasvukaudella, jotta saavutettaisiin ostajien haluama yli 13 % valkuaispitoisuus. 
• Viljan valkuaispitoisuus rehuviljalla on noin 11 %, kun typen määrä on sadon kannalta optimissa. Siipikarjan ja sian rehuissa vehnän valkuainen saisi olla korkeampi. Jos rehuviljojen valkuaispitoisuus on alle 10 %, se kertoo liian pienestä typpilannoituksesta. 

Kun tarkastellaan valkuaisen laatua, päätavoitteena on saada kasvi tuottamaan korkean molekyylipainon omaavaa, pitkäketjuisista gluteiiniproteiineista rakentuvaa valkuaista. Gluteiiniproteiinit, kuten gluteeni, albumiini ja globuliini, parantavat vehnätuotteiden sitkoa. Laatutavoite saavutetaan, kun tehdään oikeat typpilannoitukset silloin, kun kasvi voi siirtää typen jyviin. Riittävä rikkilannoitus varmistaa typen tehokkaan hyväksikäytön. 

Kevätvehnästä on saatavana erityyppisiä lajikkeita, joiden sadontuottokyky, kasvuaika ja valkuaistaso vaihtelevat. Myöhäiset ja satoisimmat lajikkeet vaativat pitkän kasvuajan, joten ne ehtivät tuleentua maan eteläosissa kunhan kylvö tehdään toukokuun alussa. Perustyypin vehnien satotasot ovat hyvin viljeltyinä korkeat ja niiden valkuaistaso on helpompi saada myllyvehnän tasolle, kuin satoisimpien lajikkeiden. 

Yleensä vehnään halutaan korkea valkuaistaso. Vehnän viljely onnistuu siten parhaiten runsasmultaisilla mailla tai typpeä maahan jättävän esikasvin jälkeen. Vehnä hyödyntää myös orgaanisen lannoitteen hitaasti vapautuvat ravinteet, kunhan kylvön yhteydessä käytetään riittävä starttilannoitus vahvan kasvuston aikaansaamiseksi. 

Typpilannoituksen jakaminen kylvö- ja lisälannoitukseen on järkevää resurssientehokkuuden näkökulmasta. Lisälannoituksen tarpeen arvioinnissa kasvukauden kosteusolosuhteilla on suuri merkitys.

Sadetus paransi lisälannoituksen tehoa 

Kotkaniemessä kasvukausi 2024 oli kuiva. Osassa kevätvehnän lannoituskokeita käytössä oli sadetus, jonka avulla saatiin tietoa kosteusolosuhteiden vaikutuksesta lannoitusten tehoon. 

Tulosten perusteella on selvää, että veden niukkuus rajoitti sadonmuodostusta. Vastaavasti lisälannoituksen vaikutus tuli parhaiten esiin sadetetuissa koejäsenissä: Sadetus paransi lisälannoitusten tehoa ja nosti satotasoa, jolloin kertalannoituksen typpimäärä ei riittänyt myöskään valkuaisen nousuun.

Korrenkasvuvaiheen lisätyppilannoitus nostaa satoa, kun taas myöhäisemmät lannoitukset parantavat valkuaista. Tähkän esiin tullessa tehty lisälannoitus nosti odotetusti valkuaispitoisuutta tehokkaasti: 20 typpikilon lisälannoituksella saavutettiin reilun 0,5 prosenttiyksikön nousu valkuaispitoisuudessa. Lisälannoitukset ja korkeampi kokonaistyppimäärä nostivat myös hehtolitrapainoja. 

Lannoituksella tavoitellaan suuremman sadon lisäksi korkeampaa valkuaista. Luonnonmukaiseen tuotantoon soveltuvia lannoitteita löytyy sekä YaraSuna että YaraVita ja YaraAmplix tuoteperheistä. Luonnonmukaiseen viljelyyn soveltuvat lannoitteet.

YaraSuna lannoitteet ovat pelletöityjä orgaanisia kierrätyslannoitteita, jotka soveltuvat sijoituslannoituksen lisäksi pintalevitykseen. Niiden ravinteet tulevat tehokkaasti kasvien käyttöön ja ne sopivat ainoaksi lannoittteeksi tai karjanlannantäydennyslannoitukseen luomuviljelyssä.

Luomuviljely ja luomulannoitteet

Luomutilan lannoitus perustuu ensisijaisesti viljelykiertoon ja luonnonmukaisesti tuotetun eloperäisen aineksen lisäämiseen peltoon. Täydennyslannoitusta voidaan käyttää, jos riittävää ravinnemäärää ei saavuteta viljelykierrolla tai omasta tai muusta luomuyksiköstä peräisin olevalla eloperäisellä aineksella.

Kasvit tarvitsevat tasapainoisesti kaikkia ravinteita

Kasvit tarvitsevat tasapainoisen lannoituksen tuottaakseen laadukkaan sadon. Kasveille välttämättömistä ravinteista hiilen, hapen ja vedyn kasvit saavat ilmasta tai vedestä, muut 13 ravinnetta ne ottavat maan ravinnevaroista tai lannoitteista.
Kasvit pystyvät käyttämään vain epäorgaanisessa muodossa olevia ravinteita.

Orgaanisessa aineksessa olevat ravinteet ovat kasveille käyttökelpoisia vasta sitten, kun maan mikrobit ovat muuttaneet ne epäorgaaniseen muotoon. Hajotukseen mikrobit tarvitsevat vettä ja lämpöä, siten ravinteet ovat kasvien käytössä vasta maan lämmettyä, usein juhannuksen jälkeen.

Ravinteiden puutos johtaa kasvuhäiriöihin ja heikompaan satoon. Samalla on vaarana, että osa ravinteista jää käyttämättä kasvukauden jälkeen, jolloin ne ovat vaarassa huuhtoutua.

Luonnonmukaisessa viljelyssä saa käyttää vain luonnosta peräisin olevia ravinteita, tämä estää esim. Yaran KALIUMSUOLAn ja seleenipitoisten tuotteiden käytön.

Atfarm – tee täsmälannoitus tilallasi helpoksi 
Yara N-Tester BT - Typpi haltuun nopeasti ja helposti
Yara N-Sensor
Oma Yara
Nolla - ja ylilannoitusruudut omalle pellolle
Yara Megalab -kasvianalyysi 
Tankmix

Smart farming -työkalut