April 01, 2025

4H myöntänyt Yaralle Tulevaisuuden teko -tunnustuksen

Yaralle on myönnetty 4H-järjestön Tulevaisuuden teko -tunnustus pitkäjänteisestä yhteistyöstä, joka hyödyttää sekä nuoria että ympäristöä.  
4H myöntänyt Yaralle Tulevaisuuden teko -tunnustuksen
4H myöntänyt Yaralle Tulevaisuuden teko -tunnustuksen

Tunnustuksella 4H palkitsee pitkäaikaisia kumppaneita, jotka ovat merkittävästi edistäneet lasten ja nuorten 4H-harrastusta. 4H perustelee tunnustuksen myöntämisen Yaralle näin: 

Yara on ollut keskeisessä roolissa Reilu Teko -säkkikeräyksessä, joka on toiminut jo 50 vuoden ajan. Reilu Teko yhdistää ainutlaatuisella tavalla ympäristönsuojelun ja nuorten kesätyöllistämisen, tarjoten nuorille mahdollisuuden saada ensimmäisiä työkokemuksiaan samalla kun maataloudessa syntyvää muovijätettä kerätään ja kierrätetään vastuullisesti. 

"Reilu Teko on hieno esimerkki pitkäjänteisestä yritysyhteistyöstä, joka hyödyttää sekä nuoria että ympäristöä. Yaran sitoutuminen toiminnan jatkamiseen on ollut korvaamattoman arvokasta, ja on ilo myöntää heille Tulevaisuuden teko -tunnustus tästä työstä. Tämä on konkreettinen teko kestävän kehityksen ja nuorten työelämätaitojen edistämiseksi", sanoo Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski. 

Tunnustus jaettiin 1.4. Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingissä ja sen vastaanotti Yara Suomen Marko Toimela, joka yli kymmenen vuoden ajan on ollut mukana toteuttamassa Reilu teko -säkkikeräystä yhteistyössä 4H:n kanssa.  

"Olemme iloisia ja kiitollisia tästä tunnustuksesta. Reilu teko yhdistää kierrätyksen ja ympäristönsuojelun lisäksi nuorten työllistämisen, mikä tuntuu erityisen mielekkäältä. Säkkikeräys oli ensimmäinen kesätyöni, ja muistan miten hienolta tuntui, kun sain vastaanottaa ensimmäisen palkkani”, Toimela kertoo.  

Yaran lisäksi tunnustus myönnettiin Saastamoisen Säätiölle, Suomen Metsäsäätiölle, Yksityisyrittäjäin Säätiölle, Metsä Groupille, K-ryhmälle, Potwell Oy:lle sekä Metsämiesten Säätiölle.