Suojavilja voi kärsiä, jos viljavuusfosfori on matala

Nurmet ottavat fosforia tehokkaasti

Luke Maaningan ja Ruukin pitkäaikaisissa fosforikokeissa (2003-2020) ei havaittu nurmien satotason laskua maan viljavuusfosforin alenemisen myötä. Fomare-hankkeen jatkotutkimuksissa selvitettiin syitä satovasteen puuttumiselle mittaamalla muutoksia maan eri fosforifraktioiden määrässä. 

Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että nurmet pystyvät ottamaan fosforia tehokkaasti maan niukkaliukoisemmista fosforifraktioista.

Kotkaniemen kokeessa myös nurmella satovaste

Kotkaniemen pitkäaikaisissa fosforikokeissa maan viljavuusfosforiluokan aleneminen puolestaan johti nurmisatojen alenemiseen sekä nurmien juurimassan pienemiseen. Fosforilannoituksella pystyttiin nostamaan nurmirehun fosforipitoisuutta, mutta lannoitus ei nostanut satotasoa samalle tasolle kuin korkeammassa maan fosforiluokassa.

Koepaikkojen väliset eroavaisuudet nurmien satovasteessa viittaavat siihen, että peltolohkojen erilainen viljelyhistoria tai niukkaliukoisempien fosforifraktioiden erilaisuus, voi vaikuttaa satovasteen muodostumiseen.

Maan viljavuusfosforilla vaikutus ohran satotasoon

Toisessa kokeessa perustettiin Luke Maaningan tutkimusasemalle tutkimusalusta, jossa maan viljavuusfosforipitoisuus vaihteli matalasta korkeaan, vastaten karkeasti ottaen viljavuusfosforiluokkia välttävästä hyvään. Koevuosina fosforitaseet olivat nelivuotisen nurmikierron aikana vielä 20 kg/ha vuosittaisella fosforilannoituksella - 20–40 kg P/ha.

Maan viljavuusfosforilla ei ollut vaikutusta nurmen satoon tai rehun fosforipitoisuuteen. Sen sijaan rehuohran sadossa menetettiin noin 1000 kg/ha/v, kun maan viljavuusfosfori laski korkeasta matalaan. Matalassa viljavuusluokassa saatiin 20 kg P/ha/v fosforilannoituksella merkittävä sadonlisä lannoittamattomaan verrattuna, mutta korkeallakin (40 kg P/ha/v) fosforilannoituksella ohran sato ei yltänyt samalle tasolle kuin korkeassa maan fosforipitoisuudessa.

Rehuohran fosforitarve?

Nurmet uusitaan suojaviljaan 3-5 vuoden välein, ja suojaviljana viljelty rehuvilja on tärkeä osa kotieläintilan rehuomavaraisuutta. Lisäksi merkittävä osa ruokinnassa käytettävästä rehuohrasta ostetaan kasvinviljelytiloilta. Ohrasadon alenemisen vaikutuksia voi laskea esimerkiksi ruokinnan kautta. Noin 1000 kg/ha/v sadonalennus ohrasadossa lisää 100 lypsävän ruokinnassa tarvittavaa ohran viljelyalaa 12 ha/v. Kotieläintilalla sadonalennus voi vastaavasti lisätä ostorehun tarvetta.

Fosforilannoituksesta jää vielä ainakin kaksi avointa kysymystä Fomare-kokeen jälkeen, joista ensimmäinen liittyy koetulosten yleispätevyyteen eri maalajeilla ja erilaisen viljelyhistorian omaavilla peltolohkoilla. Toinen avoin kysymys liittyy siihen, miten nurmikierron osalta huomioidaan rehuvilja, joka selkeästi hyötyy korkeammasta maan viljavuusfosforista.

Fomare-hankkeen rahoittajina toimivat Maatilatalouden kehittämisrahasto (MAKERA) ja Yara Suomi Oy.

Fomare-hankeen loppuseminaari 8.5.2024 Fosfori, maaperä ja ilmastonmuutos rehuntuotannossa FOMARE | Luonnonvarakeskus (luke.fi)

Knuutila ym. 2019. The root growth of forage grasses at different soil P levels. Grassland Science in Europe, vol 24. ss. 157-159.