Lahjoitusprofessuuri on suunnattu kone- ja materiaalitekniikkaan, joissa yliopisto aloittaa syksyllä uudet diplomi-insinöörikoulutukset. Lahjoitus tukee alueen osaamisen kehittämistä tulevaisuuden tarpeisiin.
Yksi tärkeimmistä teemoista sekä elinkeinoelämässä että ihmisten maailmankuvassa on ympäristömme turvaaminen tuleville sukupolville. Hiilineutraalisuus ja ilmaston lämpenemisen estäminen ovat tässä avainasemassa.
- Lämpötieteiden opetus luo uutta osaamista, mikä on Yaralle erittäin tärkeää. Tämän alueen huippuosaajien rekrytointitarve kasvaa tulevaisuudessa ja osallistumalla professuurin lahjoitukseen haluamme olla mukana tukemassa alueemme osaamisen kehittämistä, toteaa Yaran Uudenkaupungin tehtaan johtaja Teija Kankaanpää.
Turun yliopiston rehtori Jukka Kola toteaa, että yhteisesti kerätty lahjoitus on jälleen hieno osoitus alueellisesta yhteishengestä tekniikan tutkimuksen ja koulutuksen kehittämiseksi.
- Turun yliopiston tekniikan laajennus on yliopistolta ja sen kumppaneilta erittäin merkittävä panostus lounaisen Suomen tekniikan tutkimuksen ja koulutuksen kehittämiseksi. Sen vaikutukset ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen ja näkyvät alueen yritysten kilpailukyvyn lisäksi myös yliopiston houkuttelevuudessa. On todella hieno asia, että vakkasuomalaiset kunnat ja alueen elinkeinoelämä ovat mukana tässä yhteisessä asiassa, korostaa Turun yliopiston tekniikan laajennuksesta vastaava vararehtori Mika Hannula.
Lämpötieteiden professuurin lahjoittavat yhdessä Uudenkaupungin kauppakamariosasto, Lounaisrannikon Osuuspankin säätiö, Uudenkaupungin kaupunki, Vahterus, Laitilan kaupunki, Vakka-Suomen Voima/VSV Konserni, Pilkington Automotive Finland, Säästöpankki Kalanti-Pyhäranta, Yara Suomi, Vakka-Suomen Puhelin, Finn Lamex Safety Glass, Kustavin kunta, Plc Uutechnic Group ja Dewaco. Lahjoituksen arvo on yhteensä 600 000 euroa.
- Panostus Turun yliopiston DI-koulutukseen tukee voimakkaasti alueen teollisuuden toimintaedellytyksiä ja osaamisen kasvattamista auttaen osaltaan kasvattamaan edelleen alueen elinvoimaisuutta, kertoo Marita Frimodig, Uudenkaupungin kauppakamariosaston puheenjohtaja.