Viikot 23–24

29. huhtikuuta 2019 kylvetty Marble-kevätvehnä oli ottanut 10. kesäkuuta mennessä lähes 60 kg typpeä maan päällä olevaan kasvustoon. Lannoittamasta ruudusta oli vapautunut vajaa 20 kg typpeä kasvin käyttöön.

Lannoitettujen ruutujen typenotossa ei ollut juurikaan eroja. 80 kg saanut ruutu erottui sen verran, että lisälannoitus on nyt ajankohtaista. Kasvuaste oli BBCH 31 eli 1-solmuvaihe.

Marblen kaltaiset satoisat lajikkeet tarvitsevat tasapainoisen lannoituksen. Ne käyttävät kylvön yhteydessä saamansa ravinteet sadon määrän muodostamiseen. 20 kg typpeä ja kaliumia kuluvat yhden tonnin tuottamiseen ja samalla tarvitaan 4 kg fosforia sekä hivenravinteita.

Korrenkasvuvaiheessa ehtii vielä täydentää lannoitusta sato-odotuksen mukaiseksi. Täydennyslannoitteena voi käyttää myös YaraMila NK 1- ja YaraMila NK 2 -lannoitteita, jotta vehnä saa riittävästi kaliumia.

Hiventen riittävyyden varmistamiseksi muista lisätä YaraBela Gramitrel B tai YaraVita Mancozin sekä YaraVita Thiotrac 300 jokaiseen ruiskutukseen. Lisäenergiaa vehnälle saa YaraVita Starphos MnP tai -CMZ -käsittelyllä.

Katso sekoitusmahdollisuudet YaraVita- tai TankmixIT-sivuilta.