|
4.7.
Kruunupyyn syysvehnälohkolla kukinta jatkuu. Maan kosteus on vielä siedettävällä tasolla ja ennusteen mukaan kuuroja on luvattu. Toivotaan siis, että saadaan jyvät täyttymään. Mittaukset jatkuvat elokuussa ennen puinteja.
|
|
29.6.
Huima kehitys syysvehnällä Kruunupyyssä! Tähkät ovat jo täysin esillä ja nyt pääsee tarkistamaan, miten jyviä on muodostunut tähkään. Jyvät alkavat nyt myös täyttymään, joten toivotaan, että kosteutta riittää loppuun asti.
|
|
21.6.
Kasvuasteet kehittyvät vauhdilla! Kruunupyyn lisälannoitusta ei ole vielä ehditty tekemään ja tähkä on jo hyvin tulossa esille. Kasvuaste on jo 47, mutta lisälannoituksen ehtii vielä tehdä ja rakeiset lannoitteet tulevat käyttöön. Typenotto on tasaista kaikilla ruuduilla. Tämä ehkä kielii siitä, että lisälannoitukselle olisi tarvetta.
|
|
15.6.
Aivan huima ero viime viikkoon! Kruunupyyn syysvehnäkasvusto on muuttunut viikon aikana todella paljon ja samaa kertoo Yara HandHeld N-Sensor. Typenottoa nollaruudussa ei ole tapahtunut, mutta talousviljelmä on ottanut typpeä yli 20 kg viikossa. Lämpösummaa on kertynyt nyt sen verran, että lippulehti on esillä. Nyt tuleekin huolehtia loppukasvukauden suuremmat typpilannoitukset kuntoon. Yara N-Testerillä tehty mittaus ei suositellut lisätyppeä hyville ja keskinkertaisille kohdille, mutta heikoimmille kasvustoille tarve oli jopa 50 kg N /ha. Tässä tapauksessa kannattaa tehdä Atfarm-kartta lannoitelevityksille, jolla voi säätää hyville kohdille 0 kg N ja heikoimmille maksimissaan 50 kg N, keskimäärin lohkolle tulee noin 20-25 kg N.
|
|
8.6.
Eroa syntyy. Kruunupyyssä syysvehnä on nyt myös lähtenyt kasvattamaan kortta. Samalla myös typenotto kiihtyy, ja nollaruutu on vaalentunut huomattavasti muuhun kasvustoon verrattuna. Nollaruudun typenotto on viikossa kasvanut vain kilon verran, kun taas talousviljelmä ja ylilannoitusruutu ovat keränneet typpeä 12–17 kg N/ha viikossa! Lohkolla on myös havaittavissa mangaanin puutosta. Kylvökoneen takapyörät ovat päisteessä kääntäessä tehneet pienen ”kumpareen”, ja tässä kohtaan löyhä maa on hapettunut ja Mn puutos näkyy selvästi. Kuvassa on naapurilohkon kevätohra ja tästä huomaa mangaanipuutokset hyvin. Tässä tapauksessa YaraVita-lehtilannoitus kannattaa tehdä esimerkiksi YaraVita Starphos –tuotteella, jolloin saadaan myös pieni määrä fosforia kasvustoon.
|
|
30.5.
Ceylonilla kiire! Vaikka kasvuston heräämiseen meni tänä keväänä normaalia pidempään, niin tämä Ceylon on korrenkasvun alussa jo. Typenotossa ei vielä merkittävää eroa, joten kiinnostava nähdä, miten korrenkasvun aikana nämä erot tulevat muuttumaan.
|
|
24.5.
Nyt on Kruunupyyn syysvehnämittaukset aloitettu! Typenotto on vielä tässä vaiheessa hyvin tasaista, ja täälläkin loppuviikon sateita ja lisää lämpöä kaivataan. Tilalla käytetty paljon lietettä vuosien aikana, ja onkin kiinnostavaa seurata, miten hyvin maasta saadaan ravinteita kasvien käyttöön. Kevään ensimmäinen lannoitus oli iso, 80 kg N/ha, joka voi edesauttaa pensomista syysvehnällä.
|