Yara on muinaisnorjaa ja tarkoittaa hyvää satokautta
Main content
(Helsinki, 14.4.2010 10:00:00) Yara on investoinut uuteen teknologiaan Suomen typpihappotehtaillaan, jotka sijaitsevat Uudessakaupungissa ja Siilinjärvellä. Yaran kehittämän katalyyttiteknologian avulla typpihappotehtaiden kasvihuonepäästöt ovat vähentyneet yli 90 prosenttia tehdasta kohti.
N2O-katalyytit asennettiin Uudenkaupungin kahdelle typpihappotehtaalle kesäkuussa ja syyskuussa ja Siilinjärvelle kesäkuussa 2009. Ennen asennusta päästötaso oli noin 10 kg ilokaasua per tonni typpihappoa ja nyt päästötaso on tippunut alle yhden kilon. Molemmilla toimipaikoilla on samalla otettu käyttöön tulevien säädösten mukaiset emissiomittalaitteet.
– Kasvihuonekaasujen syntymistä vähennetään käyttämällä erityistä katalyyttimassaa ammoniakin polttokorissa. Katalyyttimassa koostuu pienistä keraamisista pelleteistä, jotka asennetaan polttokoriin jalometalliverkkojen alle. Yaran kehittämä N2O -katalyytti muuntaa haitallisen ilokaasun vaarattomaksi typeksi ja hapeksi, Yaran Uudenkaupungin yksikön tehtaanjohtaja Taisto Koivumäki kertoo.
Typpihappotehtaat ovat perinteisellä teknologialla varustettuna olleet Suomen suurin yksittäinen ilokaasun lähde. Yara on investoinut yli 11 miljoonaa euroa uuden teknologian kehittämiseen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Teknologia on jo nyt otettu käyttöön 19:ssä Yaran 24 typpihappotehtaasta.
– Lannoitteiden valmistuksessa tarvitaan typpihappoa kasveille välttämättömän typen raaka-aineena. Typpihappoa valmistetaan polttamalla ammoniakkikaasua. Reaktiossa syntyy myös kasvihuonekaasuksi luokiteltua ilokaasua N2O. Ilokaasu aiheuttaa ilmaston lämpenemistä, sen lämpenemisvaikutus on lähes 300-kertainen verrattuna hiilidioksidiin. Tämän vuoksi Yaran investoinneilla on merkittävä vaikutus typpihappotehtaiden ilmastovaikutuksessa. Uudenkaupungin tehtaiden osalta Yaran ilokaasujen pienentämisellä on myös oleellinen vaikutus ”Hiilineutraali Uusikaupunki, HINKU-hankkeeseen” Koivumäki korostaa.
Tutkimuksen ja kehityksen sekä viljelijöille suunnattujen palveluiden ja neuvonnan avulla Yara keskittyy uudenlaisten ratkaisujen ja kestävän maatalouden kehittämiseen. Yara tarjoaa neuvontaa ja työkaluja tasapainoiseen lannoitukseen, jonka mukaan viljelykasville annetaan ravinteita sen tarpeen mukaan. Yara on kehittänyt ratkaisun, joka vähentää selvästi pelloilta vesistöihin kulkeutuvaa fosforikuormitusta. Ratkaisu perustuu meneillä olevaan tutkimusprojektiin, jossa tutkitaan kipsin käyttöä fosforin sitomiseen pelloilla. Yaran toimittamia ympäristötuotteita ovat edellä mainittujen N2O-katalyyttien lisäksi mm. NOx-päästöjä pienentävä urealiuos, Air1®. Ratkaisu vähentää kuorma-autojen, traktoreiden, laivojen, voimalaitosten päästöjä yli 90%.
Tehtaanjohtaja Taisto Koivumäki, Yara Suomi Oy, Uudenkaupungin ja Harjavallan tehtaat, puh. 050 554 5041
Yara Suomi Oy
Ylös
Main navigation