intro

YaraNutriox™-käsittely ehkäisee tehokkaasti rikkivedyn muodostumista

Rikkivety eli H₂S on myrkyllinen kaasu, jota esiintyy usein jätevesijärjestelmissä, jäteveden käsittelyssä ja teollisuuden jätevesien käsittelylaitoksissa. Rikkivetyä muodostuu viemäreissä jäteveden biologisen toiminnan seurauksena.

Rikkivedyn hajuhaittojen torjuntaan on olemassa erilaisia järjestelmiä. Jotkin niistä peittävät ongelman ja toiset, kuten YaraNutriox, estävät ongelman synnyn. YaraNutriox on Yaran 1980-luvulta asti kehittämä luonnollinen prosessi. Sitä käytetään sadoissa kunnissa rikkivedyn aiheuttamien ongelmien torjuntaan.

YaraNutriox-järjestelmä estää rikkivedyn ja siitä aiheutuvien hajujen muodostumista. YaraNutriox-järjestelmä toimii ongelman lähteessä ja annostelee automaattisesti tarvittavan määrän erityisiä ravinteita oikeaan kohtaan oikeaan aikaan viemärijärjestelmissä tai jäteveden käsittelylaitoksissa. YaraNutriox-järjestelmässä käytetään edistyksellistä mallinnusta ja annostelulaitteistoa, joilla varmistetaan optimaalinen annostelutahti ympäristön hajuhaittojen estämistä varten sekä estetään työntekijöiden tai muiden altistuminen erittäin myrkylliselle kaasulle.

Rikkivety on luokiteltu Euroopan unionissa vuodesta 2010 asti myrkylliseksi kaasuksi. Rikkivety on välittömästi tappavaa suurina pitoisuuksina (>1 000 ppm), ja se havaitaan yleensä rikkivedylle tyypillisestä mädän kananmunan hajusta. Tietyn pitoisuusrajan ylittyessä rikkivety kuitenkin lamaannuttaa hajuhermon, joten ihminen ei havaitse hajua. Siksi rikkivedyn torjuntajärjestelmät, kuten Yaran toimittama YaraNutriox, ovat tärkeitä.

Mitä haistat?

Mitä haistat?

Jos haistat epämiellyttävän, mädän kananmunan hajua muistuttavan hajun, sen aiheuttajana voi olla rikkivety. Yaran YaraNutriox-järjestelmä ratkaisee rikkivedyn  aiheuttamia ongelmia sekä estää terveyshaitat.

Lue lisää mädän kananmunan hajusta

Ota yhteyttä

Contact us
Contact us
Rikhard Blomqvist
Rikhard Blomqvist
Myyntipäällikkö, Nitrates