Lannoitteet suomalaisiin oloihin
Main content
Pääravinteita ovat typpi, fosfori ja kalium.
Typpi (N) vaikuttaa ravinteista eniten sadon määrään ja laatuun. Typen puutteessa kasvit jäävät kitukasvuisiksi ja niiden väri on vaalea. Myös versojen lukumäärä vähenee. Typen puutosoireet esiintyvät ensin vanhoissa lehdissä. Jos typpeä on kasvin saatavilla niukasti, sadon määrä ja valkuaispitoisuus jäävät alhaisiksi.
Fosfori (P) vaikuttaa viljoilla jyvien määrään ja kokoon sekä perimän siirtymiseen uudelle kasvisukupolvelle. Fosforin saanti on erityisen tärkeää kasvukauden alussa. Fosfori on tärkeää juuriston kasvun ja kasvin energiatalouden kannalta. Fosforin puute näkyy juurten heikkona kasvuna ja kasvin myöhäisenä tuleentumisena.
Kalium (K) on tärkein kasvin kylmänkestävyyteen vaikuttava ravinne. Kaliumia tarvitaan kasvin vesitalouden säätelyyn, yhteyttämistuotteiden kuljettamiseen sekä entsyymien aktivoimiseen. Kalium parantaa korrenkestävyyttä ja osallistuu viljan jyvien täyttymiseen.
Ylös
Main navigation